Sirkku Palmuaro

Sirkku on iyengarjoogan opettaja (IYENGAR®jooga, Somatic –pilates ohjaaja, KTM), jonka kutsumuksena on edesauttaa ihmisiä parantamaan oma fyysistä ja henkistä hyvinvointiaan oppimalla tuntemaan ja hallitsemaan omaa kehoaan. Joogaa Sirkku on opettanut 20 vuotta. Sirkku on perehtynyt erityisesti joogan toiminnalliseen anatomiaan ja opiskellut iyengarjoogaopettajaksi Suomessa ja Saksassa. Hän painottaa ohjauksessaan asentojen oikeaa suorittamista ja kehon linjaamista siten, että liikkeet opitaan ymmärtämään ja tekemään oikein. Tällöin ne edesauttavat mahdollisimman hyvin selkärangan ja muiden nivelten terveyttä sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hyvää vastustuskykyä. Sirkun harjoitukset ovat intensiivisiä, mutta aina ryhmän kokemus ja taso, sekä osallistujien yksilölliset ominaisuudet huomioivia.

”Kaikki ryhmäni ovat pienryhmiä. Säännöllisyys ja kurinalaisuus ovat tärkeitä, huomioin myös aina ihmisten ja ryhmän energiatason opetuksen toteuttamisessa. Lisäksi painotan perusharjoittelun tärkeyttä. Minusta joogaharjoittelun polku on kuin suomalainen peruskoulu: on osattava ja ymmärrettävä ensin perusteet ja rakennettava pohja kunnolla. Vasta sitten on hyödyllistä ja vaaratonta edetä vaativampiin tai akrobaattisempiin asanoihin. Toisaalta on tärkeää uskaltautua haastamaan itseään ja etenemään suuntiin, jotka eivät ensin tunnu tutuilta.”

”Aito tavoitteeni on saada ihmiset voimaan paremmin säännöllisen, järkevästi toteutetun joogaharjoituksen avulla. Iyengarjooga on sikäli hienoa, että sopivat, terveyttä edistävät harjoitukset löytyvät kaikeinikäisille ja -kuntoisille joogaajille. Tämä on itse asiassa yksi iyengarjoogan perusperiaatteista; ohjaajalla tulee olla riittävä ammattitaito huomioida ihmisten yksilölliset ominaisuudet ja suunnitella harjoitus niihin sopivaksi. Käytännössä tämä toteutuu esimerkiksi siten, että nuorille urheilijoille tehdään harjoitus, joka palauttaa lajitreenistä ja samalla auttaa pitämään kehon toimintakykyisenä ja niin ehkäisemään esimerkiksi rasitusvammoja.”

Motto: ” Opettele kuuntelemaan omaa kehoasi: kunnioita kehon kapasiteettia, mutta myös sen rajoja.”